sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

vapaapäivä ja siivousta =)






Elen sitten olikin mun vapaa päivä lapsista ja ruuan laitosta =) Olihan se ihanaa, mutta täytyy myöntää että aika orpo olo oli yksinään!!! No Aloitin aamupäivästä silittämisen,sitten koneella oloa kunnes lopulta huomasin että olin kolme kaappia siivoillut, pyykit pestynä, imuroituna ja lattiat pestynä. Tuosta makkarin kuvasta puuttuu sängyn yläpuolelta ihan selvästi tumman ruskea isompi naulakkohylly eikös vain sopisikin siihen? Sitten taas koneella oloilua ja illalla tulikin vanhin tyttönen käymään ja alkoi tekemään tortilloja. Äiti oli siinä vaiheessa jo niin väsynyt! Nauroinkin lopulta illalla että kun isännys oli lasten kanssa Jukuparkissa niin taisin olla se joka oli kuitenkin kaikkein väsynein =D

No tänään oli projektina ikkunanpesu!!! Ja voi taivas sanon minä!!!!! Meidän Laurahan oli lupaillut jo aikaa sitten että pesee ne. No lupasin että kunhan pesee sisältä ja ulkopuolelta niin hyvä on. No eihän se sitten kuitenkaan mulle käynyt joten aloin itse pesemään ikkunan välit ja Laura sovitusti. Kyllä olis ollut aivan sama olisinko itse pessyt samalla kaikki. Jestas mitä jälkiä koko aika jossain oli joko Lauran jäljiltä tai minun. Miten voi ikkunan pesu olla niin vaikeaa!!!! No nyt on tämän kämpän kaikki ikkunat pestynä ja seuraavaksi saapi isännys hoitaa ne!!!!

Nyt täytyy imuroida alakerta ja sitten tämän päivän hommat onkin pulkassa =) JA meinaan olla vain loppu illan.

Huomenissa alkaakin sitten ÄITIYSLOMA!!! Hurjaa!!! AIka vaan hurisee =)

Kiitos kommenteista ja ihana kun jaksatte käydä =)

Sari =)

Tunnustus ....




Kiitokset ihanasta tunnustuksesta kolminkertaisesti <3 br="">Elikkäs kotiäitinä napapiirillä,valkoisia ajatuksia keltaisessa talossa sekä Meidän perheen blogista tuli tunnustus =)

Tunnustuksen saajan kuuluu kertoa lempi 1)väri 2)ruoka ja 3)paikka, jossa haluaisi käydä.


1. Värejä löytyy kolme =) Valkoinen, beige ja tietenkin vaaleanpunainen =)
2. Aurajuusto proiskua ja ranskalaisia =)
3.hmmmm olen aikas kotihiiri ja rakastan olla kotona =) Mutta,mutta....mitä ihmettä tähän laittaisin =D tosiaankin ihanissa sisustusliikkeissä varmaankin =) Tosi kivaa olisi jos olisi sellainen kierto ajelu teidän kaikkien ihanien bloggaajien luokse <3 ihan="" ihania="" kisi="" kotia=")<br" liven="" n="" teid="">

Tämä tunnustus on nyt niin monessa blogissa mennyt ja kuitenkin kaikki olette sen ansainneet joten jos satut olemaan ilman niin otahan mukaasi =)

sari

torstai 28. heinäkuuta 2011

Heipsuli =)








Täällä ollaan ja hyvin hiostavana =/ järkkyjä nää ilmat edelleen, olis kiva välistä kirjoitella muustakin, mutta kun aina olo on sama!!!!

Kesäloma pian lopuillaan ja ensi maanantaina alkaapi sitten äitiysloma =) Uskomattoman äkkiä tämä aika menee vaan! Vajaa 7-viikkoa enään laskettuun aikaan!!!

Tänään kotiutui huutamani Ticket to heavenin untuvamakuupussi pikkuiselle <3 aikaisintaan="" br="" hankinnoista="" ja="" kun="" kuvia="" l="" laittelen="" ll="" makuupussi="" mpim="" nee="" niin="" niit="" noista="" nuo="" on="" p="" pest="" pit="" sellaisessa="" silitell="" sis="" ss="" st="" tilaa="" tuo="" ulkovarastossa="" vaatteet.="" varmaan="" vaunut="" vauvan="" vie="" viikon="">Eli palaillaan niiden tiimoilta sitten uudestaan taas=)

Tuossa muutama kuva hankinnoista eli serafiinistä tai Serafiinikutsuilta hankittuja...ja jotkut on muutoin vaan kuvissa kun halusin saada enemmän kuvia näytille vaikkei mitään ihmeellisiä olekaan =) Hiukan paikkaansa vaihtaneet vain.

Kiitokset Piritalle =) Nyt tuli hankinta listalle uusi silitysrauta ja lauta =) Toivottavasti ei turhaan tule hommattua tai siis ainahan niitä tarvii mutta kuinka usein se onkin eri asia. Rakastan silitettyjä vaatteita ja ne on ihanan näköisiä ja tuntuisia. Mutta haasteellisinta on ollut tämän porukan pyykit ja työt eli aikaa ei hirmuisesti ole ollut. Mutta nythän kun mulla alkaa äitiysloma ja toivon että ilmatkin viilentyisi niin jospa sitä aikaakin löytyisi!

Täällä on nyt semmoinen meteli ja meno että täytynee lopettaa ennen kuin isäntä repii pelihousunsa ja pitsaakin pitäisi iltapalksi väsätä vielä =)

Oikein ihanaa heinäkuun loppua ja kiitos tunnustuksista, otan seuraavaksi asiakseni katsoa ja laitella ne tänne. Olette ihania <3 br="">
sari

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Huh,hellettä








Siis ilmoja on taas pidellyt taasen! Enemmän ja vähemmän. Mutta olen niin nauttinut niistä EI hellepäivistä.

Tälläkin hetkellä olo on niin nihkeä ja ärsyyntynyt, että voi perhe raasua kun joutuu samassa katon alla olemaan!!!!

Tänne ei edelleen sen kummempia kuulu. Mitään kummempia suunnitelmia ei ole. Isännys aloittaa maanantaina työt ja mä jatkan lasten kanssa lomailua. Tosin ilman autoa eli eipä juur mihkään mennä. Täytyy myöntää että se on kyllä tuo isännys joka lasten kanssa on nyt touhuillut! pelkään yksin lähteä lasten kanssa vaikka ihan uimarannalle, kun olen täysin varma että joku lapsista hukkuu juuri silloin! Itse kun olen vielä huono uimaan. Pinnalla juur pysyn mutta siihen se sitten jääkin.
Ja onneeksi tuo isännys on vienyt ihan kiitettävästi uimaan noita lapsosia.

Tänään on aamusta käyty viikon ruoka ostoksilla vanhimman tytön kanssa ja Casper oli mukana myös. Tytön patistin kauppaan myös kun hänellä taitaa olla vielä paljon oppimista mitä kaikkea pitää muistaa kun asuu itsekseen....Ainakin tuon ruokien oston....tahtoo olla vain noita valmiita juttuja enemmän =) No hyvä kun on ruokaa!

Omaan oloon ei kummepia, kävellessä huomaa että raskaana ollaan ja kipuilut silloin ei ole mitään kivoja. Muutoin kyllä erinomainen olo. Onkohan ollut koskaan raskaana näin hyvä olla. ( nyt kun sanoin niin seuraava postaus taitaapi olla aikas valitusta =)!!!! )

Kuvia voin laitella hankinnoista kunhan niitä hiukan enemmän on =) Eli tällä hetkellä vaunut ( huutiksesta) Ja vaatteita senkki täynnä hankittuna. Toki niistäkin kuvia voin laitella =) Mutta päällisinpuolin meillä ei vielä näy että vauva olisi tulossa.(itseäni lukuunottamatta) =D Mutta enköhän kerkiä senkin asian korjata pian!!!


Oikein ihanaa viikonloppua kaikille <3 br="">
Sari

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Serafiinia ja siivoilua helteiden keskellä!







Siis voi itku tätä hellettä!!! Eihän sitä saisi valittaa, mutta kun en ole helteiden ystäväksi edelleenkään tullut ja tuskin koskaan tulenkaan.

Nyt on niin harvinaista herkkua täällä, että olen ihan yksikseni kotona!!!! On siis taivaallista!!! Vaikka näiden helteiden keskellä olenkin nyt siivonnut niin ylä kuin alakerrankin ja pessyt lattiat jne....lista loputon mutta siistiä taas siihen asti että muu pesue kotiutuu!!! Eli hyvin lyhyt kestoista tämä siisteys yleensä on. Mutta siltin sinnikkäästi yritän parhaani siivoilla ettei nyt ihan hukuta kakkaan ja sekamelskaan!

Tosiaan LOMA on alkanut ja siivoillessa,järjestyksien vaihtoa huoneissa ym....niin huomaan että sisustusintokin on löytänyt takaisin meille! Tai siis minun luokse =)
Itsellänihän oli 20.6 Serafiini kutsut. Torstaina kävin itse liikkeessä ja voi miten ihana pieni putiikki oli!!! Tykkäsin hirmuisesti. Varmasti löytää jotain aina =) Ainut huono puoli oli ettei ole joka arkipäivä auki. No joka tapauksessa ylihuomenna maanantaina menen rakkaan ystäväni luokse Serafiinikutsuille. Eli Serafiinia on tullut ostettua hiukan nyt ja ja tuleekin varmasti vielä =)
Omista kutsuiltan ostin tuon lautastelineen ja hyllyn minkä laitoin eteiseen. Olikin tyhjä kohta siinä sopivasti =) Tai itseasiassa juuri tänään siivotessa hoksasin että laitankin tuohon sen. Ja Serafiini liikkeestä ostin tuon valkoisen lyhdyn ja sinne sisälle valkoisen tekokukan =) piristystä näihin arkiin taas pikkuisen tuli =)

Nyt piteimmittä puheitta suihkuun ja pyykkien laittoon!

Kuuluillaan taas ja ihania helteisiä päiviä teille ketkä siitä nautitte <3 br="">
Sari

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Bloggeri ei ole yhteistyö haluinen lainkaan!!!!! Onnistuin sittenkin =)







En saa sitten millään kuvia lisättyä!!! Ei hajuakaan mistä johtuu.Lataa ja lataa ja sit ykskaks heittää pois täältä. Ei ole kauaa siitä kun en voinut/pystynyt kommentoimaan blogeihin joihin olisin halunnut.

No tänne ei ihmeitä kuulu. Tasaseen tahtiin mennään. Yksi päivä töitä ja sitten alkaa LOMA!!!!!! Toivottavasti pitkä sellainen =)

Laivalla käytiin tuossa puoltoista viikkoa sitten. Kaksi vanhinta ei mukaan halunnut.
Ja samalla viikolla oltiin kesäteatterissa katsomassa Risto Räppääjää.

Tällä hetkellä ihme ja kumma sairastellaan taas =) Tuntuu niin koomiselta mutta kaipa tämä on tätä suurperheen arkea =) Täällä viisi flunssan kourissa enemmän tai vähemmän! Itse mukaanlukien. On muuten kyllä niin kamala tauti! Nuorimmainen eli Casper sairastaa rajuimmin. Löytyy silmä/korvatulehdusta, kuumetta ja nuhaa. No nyt alkaa lääkkeet vaikuttaa vissiin kun on tuttua villiä menoa pojalla taas!

No kaipa tässäkin taudissa oltaisiin jo voiton puolella ainakin toivon niin!

Omaan oloon ei muutoin kuin masun kasvattelua kuulu. Rautaa määrätiin syömään hb:n laskettua 110. Toivottavasti nyt nousisi edes jonkun verran.

Huomenna olisi myös normi kauppapäivä mikä tarkoittanee sitä että pussi tolkulla tavaraa kotiin kaappeihin. Meillähän tuo isännys ei pidä kaupassa käymisestä joten olen hoitanut mukisematta ne. No kotiin tuotaessa kanto apua kyllä vaadin häneltä =)
Ja onhan tuo kaupassa käyminen ihan kivaakin joskus =)

Katsellaan koska saan kuvia laitettua eli koskas mahtaa bloggeri olla yhteistyö haluinen mun kanssa!!!!

Oikein ihania kesä päiviä kaikille. Itse nautin eniten syysilmoista. Kesä ei ole minua varten...LIIAN KUUUUUMAAAAA!!!!! =))))))

Sari

perjantai 27. toukokuuta 2011

sairastelua jälleen kerran =(




Oikein ihanaa viikonlopun alkua kaikille <3 br="">
Täällä on nyt jonkin sortin sairastelut häirinneet eloa enemmän tai vähemmän ja nyt "terveenä" mutta kuinka kauan hmm.....

Kaksi viikkoa sitten Matias ( 14-v) sairastui keuhkokuumeeseen! Tyksiin saatiin lähete silloin. No poika jo hyvässä kunnossa. Sitten viime viikolla Jesperillä (7-v) alkoi monen päivän päänsärky! Lääkäriin mentiin silloinkin....epäili migreeniä. No nyt poika terveenä. Kunnes viime sunnuntaina alkoi Nicholaksen masu kipuilla todella kovaa! Jatkui seuraavaankin päivään jolloin soitin koululle ettei poika tule kouluun. No lääkäri aika saatiin illalla ja sieltä sitten lähete Tyksiin tulehdusarvojen nousun takia. No Pojan piti jäädä sairaalaan tarkkailuun yön yli.
Aamulla kiertävä kirurgi päätti leikata Nicholaksen umpisuolen! Olin aivan järkyttynyt kun luulin että oli jotain ohi menevää vain. Itkuhan siitä äidiltä pääsi sitten. No aloin järjestelemään hoitolasten kotiin menoa ja lähdin sairaalalle. Siellä olin Nicholaksen kanssa koko päivän ja yön. Oli muuten kamalaa olla siellä leikkaushuoneessa siihen asti kunnes poika nukahti =( Siitä vasta itku tulikin!!!!!! Poika oli kyllä leikkauksen jälkeen tosi huonossa kunnossa että vain oksenteli ja kipuili hirmuisesti. Onneksi jäin yöksi. Niin sain annettua aina sen kaarimaljan ja nostettua poikaa sen verta että sai oksennettua. Koska ei olisi siinä kohtaa pystynyt hälyttää hoitajia sinne.
Toiveita oli kuitenkin keskiviikon illalla kotiutumisessa, mutta Nicholas alkoikin uudestaan oksentelemaan ja kipuilemaan. Joten kotiin pääsy venyi päivällä eteenpäin. Ja ihan hyvä, meinaan oli ihan eri poika torstaina! voi hyvin ja söi hyvin.
Kyllä se maailma on aivan eri siellä sairaalassa!!!! Kaksi aivan eriä maailmaa! Ja saa olla onnellinen että ei mitään vakavampaa kuitenkaan sairasta.


Huomenissa sitten olisikin ohjelmassa kummitytön 1-vuotis synttärit. Lahja pitäisi paketoida valmiiksi.

Tiistaina sitten pitkästä aikaa pääsen sisustuskutsuille. Aivan uusi tuttavuus kyseiset kutsut siis kyseiset kutsut. Nimeäkään en muista kuin joku torppari
se oli =))))))

Paljon ei ole jäljellä enään töitäkään. Kesäkuu vielä töitä ja sitten kesäloma ja elokuussa äitiysloma <3 eli="" lomia="" odotellessa=")<br">
Kiitokset taas kävijöille <3 br="">
Sari