keskiviikko 17. elokuuta 2011

vauvalle






No niin, vihdoin jotain aikaiseksi taas saatuna =)

Elikkäs nyt sitten otin kuvia hiukan niistä mitä olen saanut vauvalle hankittua. Vielä puuttuu, mutta onhan tässä vielä aikaa =)

Vauvan vaatteet oli ensin senkin laatikoissa ja kaapissa mutta nyt on menossa urakka missä tavoitteena on saada kaikkien 9-hengen vaatteet yläkertaan missä pyykkihuolto muutoinkin on. Kaksi kaappia siivottua ja laitettu ja seitsemän jäljellä =D Juu aikasmoinen työ kun kuitenkin on kaappeja mihin täytyy sitä tilaa tehdäkin ensin =) No nyt äitiyslomalla kyllä aikaa on. Aamupäivisin ulkoillaan Cassun kanssa tai kuten tänään oltiin perhekerhossa. Sitten onkin lounas ja sen jälkeen yleensä sitten teen kotihommia aamun lisäksi kun Cassuhan ei nuku enään päiväunia niin en voi hyödyksi käyttää sitäkään aikaa.

Vaippoja olen ostanut yhden paketin. Pampersseja, piti ostaa Liberoita, mutta oli kaupasta loppu juuri tuo 3kg eteen päin....niitä ihan pieniä viitsi ostaa kun kuitenkin meille niitä isompia lapsosia suodaan =) Neljä lasta on yli 4kg =)Eli lisää täytyy vielä ostella valmiiksi!

Vaunut, ostin huutiksesta ja tykkään värityksestä kyllä. Ainut miinus puoli on kömpelöt jousitukset =/ Mutta eiköhän niidenkin kanssa toimeen tule. Toivottavasti.

Noista vauvelin vaatteista vielä niin nyt kun kaappiin niitä laittelin silitettynä huomasin miten paljon niitä olikaan =) Ja noista kuitenkin ihan pari on vain uutena ostettu!!! Eli käytettynä tai joku muu jo ostanut =) Nykyään kun saa tosi hyvän kuntoisia vaatteita käytettynä suht edullisesti =)

Nyt ilta hommiin mars ja oikein ihanaa keskiviikko iltaa kaikille <3 br="" kiitos="" kommenteista="" taas="">
Sari


16 kommenttia:

  1. Ihana postaus. <3

    Tulee niiiin kova vauvakuume ;) Hih.

    Haleja ja voimia sinne! Koska se la. olikaan? En ikinä muista! :D

    VastaaPoista
  2. Voi että ♥ Täältä voi ihan nuuhkuttaa vauvatuoksua, siellä niin tohistaan ihanasti :)

    Teillä on kyllä ihana suurperhe ♥ Aivan mahtavaista ♥

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania jutttuja..meidän puoli vuotias ei tunnu enään yhtään vauvalta ;) onko teillä vauvan sukupuoli tiedossa kun näyttää niin puna voittoiselta...

    VastaaPoista
  4. Söpöt vaunut tosiaan..
    minäkin kiinnitin vaatekaapin valta väriin =D
    Ihanaa odotusta ja muistahan levätä!

    VastaaPoista
  5. Pakko toivottaa kaikkea hyvää, kun vauvakuume ei meinaa hellittää edes mummona!
    Noita kuvia katsellessa alkaa sydän tykyttää ja sormia syyhytä.

    VastaaPoista
  6. Kiitokset <3 juu on meillä tiedossa, varmasti että tyttö tulossa =) Tehtiin rv 12 istukkabiopsia ,jossa saatiin tietää että tytön kromosomit on pienellä =)

    JA tosiaan laskettuun aikaan on se alle 4 viikkoa tosin mun puolesta jos vaan kaikki menee hyvin tuola masussa, niin kiirua ei ole tälle puolelle masua ennen sitä , ainut mikä hankaloittaa on nämä joka askeleella tuskaa aiheuttavat liitoskivut!!!!

    Sari

    VastaaPoista
  7. Ei ole totta.
    IHANAA!!

    Just kun oikeesti ajattelin selvinneeni ikuisesta innostuksesta lisääntyä...
    Sirkun kommentti ei hurjasti lohduttanu ;)

    Onnen hetkiä sinne <3 <3 <3

    VastaaPoista
  8. Pikkuinen Prinsessa sieltä näyttää siis olevan tulossa.. Tsempit odotuksen loppumetreille ♥

    VastaaPoista
  9. Ihanat vaunut! Vauvan vaatteet on jänniä miten niitä kertyy ja tosiaan niitä edullisesti saa. Onko teijän vauvat mennyt kaikki lasketulle ajalle...eilenkin kävin kurkkimassa josko jotain jo olisi tapahtumassa=)
    Hassua miten jännittyneenä odottaa vaikka vaan blogi maailmassa tavataankin
    Mummu-Ruusunen

    VastaaPoista
  10. Oi mitkä ihanat vaunut ja kaikkee muuta..!!! :D

    Onnea odotukseen <3

    VastaaPoista
  11. Kiva kun ehdit tehdä tän :) Vaunut on yhä edelleen upeat, oon niin kade niistä :D Tilava vaatekaappi, mutta jestas miten paljon on pienelle vaatetta :)<3

    VastaaPoista
  12. Kuten muutkin, niin vauvantuoksua nuuhkutellaan täälläkin, apua.... mää en kestä :D

    Ihania!!

    Kupla

    VastaaPoista
  13. Ihana <3 Voi että, LA koittaa aika pian jo. Iiks! Jännää!!!!

    VastaaPoista
  14. Ihan mielenkiinnosta kysäisisin, että paljonko olet maksanut käytetyistä vauvanvaatteista ja paljonko olet valmis niistä maksamaan...olen itse laittamassa myyntiin meidän vaatteita ja kiinnostaisi kovasti tietää, mitä niistä voi oikein pyytää, pestyjä ja silitettyjä ja kaikin puolin siistissä kunnossa ovat.

    VastaaPoista
  15. On tosi kauniit vaunut! Noita vaatteita kyllä kerääntyy ihan älyttömästi aina ja meillä ainakaan kaikkia ei kerennyt edes käyttämään mutta kun ei niitä voinut vastustaakaan ;)Meillä ei kenenkään lapsen iho ole kestänyt pamperseja,johtunee jostain lotionista mitä niihin on tungettu joten liberoita ollaan käytetty,noissa isommissa koossa pamperseissa olis vaan kivemmat kuviot kun liberoissa,on se kato tarkkaa :)

    VastaaPoista
  16. Huomasin vasta kommentit Marikan ja Cian =) Juu meillä on lieroita käytetty aina mutta nyt ostin kun oli pakko saada heti pölyttymään ne tuohon koriin ja ei voinut odottaa =D Kiitos jälleenkerran ja tosiaan tuohon marikan kysymykseen.....Riippuu hirveästi vaatteesta, onko jonkun merkkinen jne.... JA juurikin kun hyvin pidetty ja silitetty niin kyllä siitä helposti tulee ostettua hiukan kalliimmallakin =) Mitäköhän mä noista olisin suurin piirtein maksellut....bodeista varmaan sen 1-4e, housuista 1-4e kans. Mekoista 3-10e, ulkovaatteista kuten fleece haalareita mulla on kaks niin tais olla siinä 10e kummatkin. Kevät puku 20e, talvipuku ´samoin...tosin nyt hankinnassa hiukan isompi kun ei taida tuo 56cm kauaa mennä! =)

    VastaaPoista