Siis oikeasti päivät menee vauhdilla! Kuvat otettu sunnuntaina ja nyt vasta muka kerkiän laittamaan kuvat tänne asti!
Etsin kuumeisesti viime viikolla adventtikynttilä juttua tuloksetta. Lauantaina olin jo epätoivoinen! Kunnes jouduin kuusen takia vaihtamaan jälleen kerran järjestystä! Ja istuin uudella sohvan paikalla katsoen tarkkaan ympärille katsoen aikaan saannoksiani, niin silmäni osui uuteen vitriinin sisälle,missä komisteli tuo neljän kynttilän sinkkinen adventti teline! Siis mulla oli koko ajan ollut itsellä se mutta eipä vain käynyt/muistunut mieleen =)
Kuusi laitettiin myös sunnuntaina =) Pikku koristelijat touhukkaana mukana.
Mua harmitti niin eilen kun en päässyt Ikeaan ostamaan niitä halpoja lampaantaljoja! Kaksi olisin halunnut ja enemmän kuin mitään muuta, mutta ei ollut autoa käytössä mulla ja olihan mulla työt taas puol seitsemään asti.
Nyt olen meille toisen s-koon Nissen saanut hankkittua ja niin haluisin isomman, ei edes synttärilahjaksi piru vie tullut=) Muovipussillinen herkkuja kyllä! Meinasivat varmaan etten pääsis laihtumaan vahingossakaan!
Jouluhankinnat etenee pikkuhiljaa....kun kyseessä on kuitenkin seitsemän lapsen ja muidenkin lahjojen hankinnat niin se tuntuu jo tämän perheen kukkaroissa missä tienistit ei ole suuria! Sanoinkin rakkaalle ystävälle että rakastan joulua mutta toivon että oltaisiin tammikuun lopulla jolloin kaikki pitäisi olla taas normaalia...no hiukan taas hankaloittaa elämää että isännys lomautetaan taas! Juuri kun oli sanottu että saa loppu vuoden olla ainakin töissä niin PAH!
Nyt on sitten nuorimmainenkin saanut yskän ja nuhan! Eli seuranta ja ehkä lääkäriin taas!
Oikein ihanaa torstaita kaikille <3 br="">
Sari3>
no voihan kurjuus tuota lomautusta. :( ei vois ehkä huompaan aikaan tulla.
VastaaPoistaihanaista joulu odotusta joka tapauksessa. <3
mullekkin olis ne taljat kelvanneet.. :)
Ihanan jouluista :>.
VastaaPoistaNuo lomautukset on kyllä niin sieltä itsestään. Toivottavasti kuitenkin työt jatkuisivat pian :).
Meillä miehen työt loppuivat kokonaan viime Joulun alla :/ Kaikkea ei kuitenkaan voi mitata rahassa - yhteistä vapaa-aikaa, yhdessäolemista, yhdessä tekemistä. Olen päässyt huomattavasti helpolla, kun toinekin aikuinen on ollut jakamassa tätä arkea. Sehän on kuin olisi ollut Joulu joka päivä!
VastaaPoistaTuoksuvia talven terkkuja täältä meiltä!
Ihania kuvia!Ja mukavaa torstai päivää sinullekkin!
VastaaPoistaToivottavasti ei kestäis kovin kauan tuo lomautus. :( Ja pikaista paranemista! Voimia roppakaupalla. <3
VastaaPoistaMeillä pojat ollu jo kolmatta viikkoa kovassa flunssassa, itse selvisin kurkkukivulla joka meni jo ohi.
Mua niin huvitti kun tuosta nissestä puhuit, ehkä saat sen joululahjaksi? Muista vihjaista asiasta. ;)
Paljon paljon haleja, ikävä meinaa olla kun ei enään keretä juttelemaan. :'(
Ps. Noita taljoja mäkin niin haluaisin. :/
Teilläkin jo kuusi paikoillaan, voi ihanaa, minäkin haluaisin jo laittaa. Olisikohan se tämän illan operaatio :)
VastaaPoistaTeillä jo kuusi olohuoneessa, ihanaa :) ja ihania kuvia olet laittanut.
VastaaPoistaHyvää torstaita sinulle!
Onpas kodikas tunnelma!
VastaaPoistaVoi kurja, harmittaa täälläkin lomautusjutut :( Toivottavasti ei ole pitkä pätkä jonka joutuu olemaan poissa "sorvin äärestä".
VastaaPoistaTunnelmallista joulun odottelua ja positiivisin mielin eteenpäin ♥
Lomautukset ovat todella tympeitä:-(
VastaaPoistaMutta siitä huolimatta oikein mukavaa joulun odotusta ja mukavaa viikonloppua<3