perjantai 27. toukokuuta 2011

sairastelua jälleen kerran =(




Oikein ihanaa viikonlopun alkua kaikille <3 br="">
Täällä on nyt jonkin sortin sairastelut häirinneet eloa enemmän tai vähemmän ja nyt "terveenä" mutta kuinka kauan hmm.....

Kaksi viikkoa sitten Matias ( 14-v) sairastui keuhkokuumeeseen! Tyksiin saatiin lähete silloin. No poika jo hyvässä kunnossa. Sitten viime viikolla Jesperillä (7-v) alkoi monen päivän päänsärky! Lääkäriin mentiin silloinkin....epäili migreeniä. No nyt poika terveenä. Kunnes viime sunnuntaina alkoi Nicholaksen masu kipuilla todella kovaa! Jatkui seuraavaankin päivään jolloin soitin koululle ettei poika tule kouluun. No lääkäri aika saatiin illalla ja sieltä sitten lähete Tyksiin tulehdusarvojen nousun takia. No Pojan piti jäädä sairaalaan tarkkailuun yön yli.
Aamulla kiertävä kirurgi päätti leikata Nicholaksen umpisuolen! Olin aivan järkyttynyt kun luulin että oli jotain ohi menevää vain. Itkuhan siitä äidiltä pääsi sitten. No aloin järjestelemään hoitolasten kotiin menoa ja lähdin sairaalalle. Siellä olin Nicholaksen kanssa koko päivän ja yön. Oli muuten kamalaa olla siellä leikkaushuoneessa siihen asti kunnes poika nukahti =( Siitä vasta itku tulikin!!!!!! Poika oli kyllä leikkauksen jälkeen tosi huonossa kunnossa että vain oksenteli ja kipuili hirmuisesti. Onneksi jäin yöksi. Niin sain annettua aina sen kaarimaljan ja nostettua poikaa sen verta että sai oksennettua. Koska ei olisi siinä kohtaa pystynyt hälyttää hoitajia sinne.
Toiveita oli kuitenkin keskiviikon illalla kotiutumisessa, mutta Nicholas alkoikin uudestaan oksentelemaan ja kipuilemaan. Joten kotiin pääsy venyi päivällä eteenpäin. Ja ihan hyvä, meinaan oli ihan eri poika torstaina! voi hyvin ja söi hyvin.
Kyllä se maailma on aivan eri siellä sairaalassa!!!! Kaksi aivan eriä maailmaa! Ja saa olla onnellinen että ei mitään vakavampaa kuitenkaan sairasta.


Huomenissa sitten olisikin ohjelmassa kummitytön 1-vuotis synttärit. Lahja pitäisi paketoida valmiiksi.

Tiistaina sitten pitkästä aikaa pääsen sisustuskutsuille. Aivan uusi tuttavuus kyseiset kutsut siis kyseiset kutsut. Nimeäkään en muista kuin joku torppari
se oli =))))))

Paljon ei ole jäljellä enään töitäkään. Kesäkuu vielä töitä ja sitten kesäloma ja elokuussa äitiysloma <3 eli="" lomia="" odotellessa=")<br">
Kiitokset taas kävijöille <3 br="">
Sari

17 kommenttia:

  1. No ompa siellä ollu kaikenlaista :(
    Toivottavasti keikenlaiset sairastelut on nyt takana ja saatte nauttia kesästä täysin rinnoin!

    VastaaPoista
  2. Onpas teitä koeteltu oikein urakalla. Onneksi kaikki on nyt hyvin! Iloista viikonloppua teidän perheelle :)

    VastaaPoista
  3. No on ollut sairasteluja.Onneksi nyt ovat takana päin.Oon samaa meltä,jotta sairaalat ovat kauheita paikkoja.Se sairaalan hajukin on aivan kamala.
    Mukavaa ,jotta pääset sisustuskutsuille tuulettumaan:)
    Työn iloja ja loman odotuksia:))

    VastaaPoista
  4. Voi että mitä kaikkea teillä on ollut. :( Lapsen sairastelu on ikävintä mitä on. :( Onneksi sielä nyt kaikki hyvin. <3

    Sairaala ei todellakaan ole munkaan lempi paikka ja tulee itku väkisinkin kun mietin, kun mun pikkuveli sielä asui aivosyövän takia... :'(

    Iloista viikonloppua! <3 Muista itekkin välillä levätä muru, jooko?

    VastaaPoista
  5. No voihan sentään sairastelujen kanssa :/ Ne ei oo kyllä kivoja ei sitten yhtään. Voimia teille ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Tiedätsä, että tuo on niin mielenkiintoinen juttu!
    Siis se, että äitinä, vauva vatsassa, olet sairalassa isompien lasten takia ja mieli on jotenkin "jakaantuneena" kolmeen suuntaan: siihen sairaalan potilaaseen, vatsan asujaan ja kotiväkeen. Sitä on joskus niin lujilla siinä tilanteessa, että itku todellakin pääsee.
    Mä en edes muista, kuinka monta kertaa olen ollut viimeisilläni yötä sairaalassa jonkun potilaan seurana ja niin kamala huoli kaikista osapuolista.
    Kai se on sitten viimeisen päälle valmistautumista uudesta ihmisestä huolehtimiseen.
    (Muulloinhan meillä ei sitten kukaan ole sairalaan joutunutkaan!)

    Oikein hyvää odotuksen loppuaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Voi, onneksi on ohi sairastelut<3 Muistan itse kun jätin kuopuksemme leikkausaliin ja poistuin sieltä itkien, vaikka kyse oli vain kitarisaleikkauksesta. Oli jotenkin niin vaikea jättää tiedoton lapsi toisten hoiviin.

    Mukavaa, että odotuksesi on mennyt hyvin ja pikkuneiti kasvaa hyvin <3

    VastaaPoista
  8. Tiedan niin tunteen jattaa lapsi nukutettuna leikkaussaliin!!!
    Elamani kauhein hetki oli jattaa tyttareni sinne juuri ennen aivokasvainleikkausta.Onneksi tytto selvisi siita ilman mitaan vaurioita!
    Onneksi ei kenellakaan ollut mitaan tosi vakavaa...Voimia!

    VastaaPoista
  9. *halaus* voi kyllä siellä on mammeli joutunut olemaan huolesta sekaisin, sairastelut on kamalia lapsilla...ja ei se huoli kyllä siitä mihinkään katoa vaikka asuisivatkin omillaan....

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Voi kurjuus mitä kaikkea, mutta onneksi nyt olette jo paranemaan päin. On sullakin ollut jaksamista, myötäelämiset ja ajatukset :)

    Kupla

    VastaaPoista
  11. no jopas teitä on koeteltu!
    toivottavasti kaikki pöpöt on nyt selätetty ja saatte kaikki nauttia kesästä!
    kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Hui! Mikä hurjaakin hurjempi kokemus, onneksi on nyt ohi, ja pian aurinkoinen kesä edessä.... Vaikka sateiselta ja pimeältähän nyt näyttää, niin kyllä se siitä! Voimia toipilaille, ja äidille myös!

    VastaaPoista
  13. Huh, onpas teillä ollut hurjat ajat. Onneksi nyt kaikki hyvin!
    Muistahan lepäillä itsekin. Onneksi lomasi on niin pian edessä!

    VastaaPoista
  14. Voi surkeus:-((
    Onneksi kaikki on nyt hyvin. Jaksuja mammalle ja oikein mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  15. Voi miten kurjaa moinen sairastelu :( Halauksia sinne! Kirjoittelin ennen St. Brigitten-blogia, mutta lopetin sen ja aloitin nyt muuton jälkeen heti uuden blogin. Toivottavasti löydät tiesi myös sinne, www.kotiaitinanapapiirilla.blogspot.com

    VastaaPoista
  16. Hui, olipas hurjaa..
    Onneksi kaikki kuitenkin hyvin.. Nyt on ollut kaiken aista pöpöä liikkeellä ja keuhkokuumettakin olen kuullut monella. Hurjaa.
    Ihanan blogin löysin ja jäin lukiaksi.
    Ihanaa viikkoa teidän perheelle!!

    VastaaPoista
  17. Toiv. siellä ollaan jo parannuttu ja saatte olla kivalla kesälomalla
    kaikki<3

    Jamssi

    VastaaPoista