lauantai 2. toukokuuta 2009

Mökkeilyä

Väsyttää....

Puolenpäivän jälkeen lähdettiin mökille. Sitä ennen oli tietenkin siivottava =)
Ajettiin Kukkatalon kautta ja ostin ruusupensaan viemiseksi. Syy mökkipäivään oli että isäni täyttää maanantaina 60-vuotta.
Pitkästä aikaa saatiin koko perhe liikenteeseen. Paljon tuli syötyä ja juotua limskaa! Lopulta niin paljon että lapset voivottelivat masujaan ja uhoivat etteivät syö viikkoon mitään =)
Oli Savustettua lohta, grilattuja pihvejä,salaattia, raskalaisia, nakkeja, lettuja, kakkua kolmea erilaista limua, namia ja isoja munkkeja! Voitte kuvitella vaan kun kaikkia on maistettu enemmän tai vähemmän niin on kyllä aikas syönyt olo!
Loppu illasta alkoi lapsista huomaamaan että väsyneitä ovat! Kiukkua alkoi esiintyä jonkun verran. Jesper alkoi palelemaan ja käpertyi peiton alle ja viihtyi sisällä. Kotiin kun tultiin niin huomasin heti että pojalla on kuumetta. Mittarista ei hajua mutta käsituntumalla sen kyllä jo huomaa. Meni hyvissä ajoin nukkumaan jo. Toivottavasti nyt ei olisi pitkäkestoinen sairaus! Eiköhän me jo olla sairasteltu ihan tarpeeksi.
Ensi viikkoa odotellessa =))) Paljon olisi kaikkia kivoja juttuja sisustukseen liittyen tulossa postista =) Pääsee taas sisustamaan jonkun verran!
Niistä sitten kuvaa kun kotiutuneet on =)

sari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti